Maanantaina jälleen yksi odotus päättyy - tuloksettomana, tavallaan. Se mitattava minä, jonka lääketiede ottaa totena ja joka todellistuu koeputkissa ja numeroina paperilla, on mitatuilta osin kunnossa, normaali, viitearvojen puitteissa. Hyvähän asiahan tämä tietysti on - tavallaan. Mutta mitä apua tästä tiedosta on tuntevalle, uupuneelle, kuumeilevalle ruumiilleni, joka mitä ilmeisimmin on jotain toista ja enemmän kuin tuo tyyppi paperilla?
Olin rakentanut niin paljon toivoa näiden kokeiden varaan, ja nyt toivoni on murentumassa.
Pelkään, että kukaan ei osaa minua auttaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti