tiistai 13. huhtikuuta 2010

murrr

Olin pitkään melkoisen pahalla tuulella aamuisen puhelun jälkeen, joten oli pysähdyttävä miettimään, mikä siinä puhelussa nyt ihan todella mätti niin suuresti. Ei se ollut se tosiasia, etten saanut enää sovittua kontrollikäyntiä tilanteeni tuntevalle lääkärille, vaan se asenne, joka keskustelusta hoitajan kanssa välittyi. En minä ollut enää ihminen, vaan potentiaalinen väärin perustein toteutuva menoerä. Ei sillä ollut merkitystä, toteutuuko kohdallani hoidon jatkuminen kuten sen pitäisi toteutua, vaan ainoastaan sen varmistelu kiinnosti, että olen kotikuntani perusteella oikeutettu vastaanottamaan tämän lääkärin puhelun soittoaikana, ettei puhelusta tule perusteetonta menoerää. No eihän siinä mitään, kyllähän minä sen ymmärrän, että rahastahan näissä asioissa on kyse ja että tietenkin näistä asioista on huolehdittava, mutta hei nyt v***u (anteeksi ruma sana) ihan oikeesti, voitaisko edes leikkiä, että sillä hoidollakin ja potilaan huolella omasta terveydestään on edes jotain väliä? Ja jos potilas mainitsee tämän huolen yhdessä lauseessa, niin voisiko sen edes kuunnella loppuun ja edes puolen lauseen verran peilata tuota ajatusta potilaalle takaisin, sen sijaan että korvaansa tälle huolelle lotkauttamatta ryhtyy vähän niinkuin syyllistämään potilasta ja luennoimaan jostain maksusitoumuksista?

Hoh hoijaa.

Enkä minä onneton osannut edes antaa palautetta, koska olin niin oman hämmennykseni ja avuttomuuteni vallassa.

No niin ja tästä voidaan päästä sitten vaikka siihen, että minähän olen tietysti aivan täydellinen potilas, toisin kuin nuo tunarit hoitajat ja lääkärit? No, en ehkä ihan ihannetta täytä: aina kyselemässä, kyseenalaistamassa, vänkäämässä ja pyytämässä jotain, kykenemätön sovittautumaan mihinkään valmiisiin diagnooseihin, enkä perhana soikoon osaa edes parantua! Pitäisiköhän lähettää ihan onnittelukortit minua hoitaneille tahoille sen johdosta, että lähden toisten kollegoiden harmiksi ja pääsevät tällaisesta vänkyrästä eroon. Että kiitos ja anteeks vaan. ;)

2 kommenttia:

sanna kirjoitti...

murr... vaikutti ihan mun omalta otsikolta :)
Tyhmä asia. Pentele.
Pitäiskö mun lähettää sullekin fimotaikinaa, jos ajatukset sais sillä lähetettyä maailman toiselle puolelle?
Noh...ei se vitsailu ja fimotaikinakaan ihan kaikkeen auta.
Hali kuitenkin, jos vähän helpottaa.

än. kirjoitti...

No ei ne vitsailu ja fimoilu ja halit ihan kaikkeen tosiaan auta, mutta aika paljoon kuitenkin. Kiitos. :) Fimoilua pitäis kyllä tosissaan kokeilla, ai että jos sais silleen tehtyä itse esim. nappeja omatekemiin neuleisiin, oisko vähän hienoa. Ja koruinnostuskin on vähän yrittänyt puraista, arvaa kenen blogin ansiosta! :)
Eilen koetin murheen karkoitusta taas kävelyretkellä kameran kanssa, vähän sekin jeesasi. Nyt tarttis vissiin taas lähteä hermojenlepuutuskävelylle, olin nimittäin taas yhteydessä tohon samaan hoitsuun, ja tekisi mieli sanoa taas ruma sana, mutta neulonpa sen sijaan ensiavuksi muutaman kerroksen keltaista lankaa ja hengittelen ihan syvään... :) Alan olla kyllä pikkuhiljaa valmista kamaa muuttoon ja muutokseen, ja se on hyvä homma se.
Toivottavasti sulla oli tänään hyvä päivä lekurissa!