"Onko jo kova muuttokipinä päällä?", tiedustelee ääni puhelimessa minulta. Totuus on, että yritän olla mahdollisimman paljon ajattelematta koko asiaa. Samalla tuo asia tietysti kolkuttelee koko ajan jossain takaraivossa ja imee minusta voimia, joten sama kai olisi ryhtyä työstämään asioita sitten ihan tietoisestikin. Olen vain jatkuvasti niin tolkuttoman väsynyt enkä jaksaisi käsitellä tätä kaikkea. Miksi tämän kaiken pitää tapahtua juuri nyt, kun kiinnekohdat elämässäni ovat muutenkin vähissä, ja kun toisaalta olen juuri saanut ankkuroitua johonkin ja rakennettua edes jonkinlaista jatkuvuuden tunnetta täällä? Muutos ahdistaa aina, mutta etenkin silloin, kun oleminen on muutenkin hataralla perustalla. Onhan muutoksessa toki mahdollisuutensakin, se on varovainen lupaus jostain paremmasta, mutta tuohon mahdollisuuteen tarttuminen edellyttää otteen irrottamista niistä ankkureista, joihin on vaivalla yrittänyt tähän saakka ripustautua, ja heittäytymistä virtaan, eikä minulta nyt oikein tunnu löytyvän voimia kannatella itseäni siinä määrin kuin tilanne vaatii.
Ja silti - on jaksettava. On siivottava, kuvattava, pakattava, suunniteltava, soviteltava päivämääriä, delegoitava. On ponnisteltava fyysisesti ja psyykkisesti. En tosin saisi ponnistella lainkaan fyysisesti, sillä leikkauksestani ei ole vielä edes kahta viikkoa, mutta onneksi uupumukseni pitää toisaalta huolen siitä, ettei hiessä touhottaminen tulisi mieleenikään (ellei lukuun oteta tuskanhikeä, joka kihoaa otsalle pienimmästäkin liikunnasta). Pienen kaksion siivoamiseen kuluu tällä tahdilla useampi päivä, ja tajuan, että tavaroiden kantohommat sekä pölyiset remonttihommat tulee tällä kertaa väistämättä hoitamaan joku muu kuin minä. Ja se psyykkinen ponnistelu... se kai merkitsee tällä hetkellä yritystä jaksaa hoitaa käytännön asioita ja olla huolehtimatta liikoja siitä, mitä sitten tapahtuu, kun on aika irroittaa ote ja hypätä uuteen ja tuntemattomaan. Olen selvinnyt tähänkin saakka monista vaikeista asioista, kaipa sitten selviän tästäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Tsaukkis-paukkis Änniinkuin ja Nökö.
Mihins te ootte nyt muuttamassa? Aikasmoinen ponnistus tuo muuttaminen on, kun ei ole kunnossa. Hmmmm. Toivottavasti on aikaa vielä tuohon rupeamaan, että saisi pikkuhiljaa tavaroita laitettua, eikä olisi hirmuinen kiire.
Minä se hakkaan päätä seinään töitten takia.. tuntuu ihan hölmöltä se, kun miettii, että vain vähän aikaa sitten itsekin taisteli ihan muitten asioitten kanssa. Terveyden. Jotenkin vain laittaa pinnan tiukaksi, se on tyhmää.
Taidan tilata meille molemmille ison kasan vaaleanpunaisia positiivisuuspillereitä, jos niistä nyt olisi mitään apua?!
Voimahalitus ja terkkuloisii <3
Moro Sanna! Mä olen piakkoin muuttamassa toiseen kaupunkiin (Nökkö saa jäädä tänne jos sille sopii :)) ja pikkusen hirvittää paitsi kaikki nää käytännän hommat, mitä muutto edellyttää (mutta niistä kyllä selvitään), niin myös muut asiaan liittyvät muutokset, kuten esim. se, että hoitosuhteet tänne ja täällä oleviin lääkäreihin katkeavat... no voihan se vaikka olla, että uudesta paikasta löytyy sellaista osaamista ja ymmärrystä, mitä täältä ei ole löytynyt ja että vaihto on sitten hyväkin juttu, mutta alkuun on kyllä epäilemättä pikkusen turvaton olo, kun kaikki siellä uudessa paikassa ovat ihan pihalla tästä mun tilanteestani, joka on vähintäänkin epämääräinen ja vaikeasti selitettävä/ymmärrettävä... no mutta eipä auta kun kahlata vaan luottavaisesti eteenpäin. Mutta joo, positiivisuuspillereille vois olla kyllä käyttöä, että onnistuis nostamaan esille enemmän asian hyviäkin puolia, joita niitäkin on rutkasti!
--Mä olen käynyt Sanna jatkuvasti lukemassa sun postauksiasi ja aloittanut monta kertaa kirjoittamaan kommenttia, mutta pyyhkinyt kirjoitetun pois, kun en ole keksinyt mitään järkevää tai voimauttavaa sanottavaa... aikamoiseen prässiin olet joutunut työkuvioissa heti alkuun ja mä toivon, että tilanne selkiytyy tosi pian ja pääset sinne vv:lle, missä on aikaa pohdinnoille ja kaikelle todella tärkeälle - pidän peukkuja! Halaus ja tsemppiä tämän viikon viimeiseen puserrukseen!
Nökkö... hih. Mä annoin heti lyhennetyn lempinimen Nökö :)
Puupää olen näköjään!
Eiköhän kuule kahlata läpi harmaitten kivien, toinen toistamme tukien. Tukea ja välittämistä ei ole maailmassa ikinä ole liikaa. Vaikkakin olisi kyse virtuaalituesta :)
Välillä ei ole sanoja, eikä niitä tarvitsekaan. Tiedän, että käyt kurkkimassa ja sä tiiät, että mä käyn täällä lueskelemassa. Eikä aina tarvitsekaan laittaa tekstiä.
Pääasia, että tiedetään :) Passaako!?
Toivon sydämestäni, että uudelta paikkakunnalta löytyy uusi innokas lääkäri, joka tietää Nökön ja näyttää sille samantien närhenmunat!! Ainakin mä pidän sille peukkuja!!
Tsemppihalit sinnekin suuntaan!
No kyllä passaa! :)
<3
Anteeksi, en ole kommentoinut aikoihin mitään. En vain ole osannut. Olen lukenut, mutta en kommentoinut. Tiällä ollaan. Tsemppiä muuttoon!
Moi moi Kiara, hauska "nähdä" - ja kiitos, tässä ne hommat lutviutuu, pikku hiljaa..
Lähetä kommentti