Antropologi Juha Soivio kirjoittaa lääketieteellisen todellisuuden ja potilaan kokemusmaailman välisistä kuiluista ja silloista sekä siitä, miten potilaan sairastaman sairauden tyyppi (käyttämällä esimerkkinä sepelvaltimotautia ja kroonista kipua) sanelee pitkälti sen, millaisen aseman potilas on lääketieteen parissa saava:
Onko kärsimyksen lievittäminen kuitenkaan aina lääketieteen käytännöille ulkopuolista? (...) lääketieteen tapa tunnistaa sydäninfarkti ja antaa siihen kuuluvalle kärsimykselle hyväksyntä on olennainen osa kokemuksen huomioimista ja kiinnipitävän otteen tarjoamista kärsivälle. Biolääketieteestä on tullut niin tärkeä viitekehys tulkita kärsimystä ja toimia sen vähentämiseksi, että sitä on verrattu jopa uskonnolliseen pelastusjärjestelmään (esim. Good 1994). Lääketiede kuitenkin käyttää valtaa, joilla se luokittelee tauteja ja kärsimystä (Foucault 1973): kärsimys, jonka taustalta lääketiede tunnistaa taudin on uskottavaa toisin kuin epämääräisistä vaivoista kärsivien potilaiden kokemus. Sydäninfarktipotilaan ei kroonisten kipupotilaiden tavoin tarvitse etsiä kärsimykselleen hyväksyttävää ilmaisua. (Juha Soivio kirjassa Arki satuttaa.)
Ikävä kyllä Soivio taitaa olla oikeassa. Käytännössä tämä tilanne tarkoittaa myös sitä, että he (me), jotka emme välttämättä ole lääketieteenkään silmissä kovin uskottavia, jäämme helposti vaille kunnollista hoitoa ja tukea, koska hoito- ja palveluketjut, joiden tehtävänä on paitsi hoitaa sairautta, myös rakentaa luottamusta ja toivoa sekä lievittää sairastumiseen liittyviä pelkoja ja epävarmuuksia, käynnistyvät diagnoosista, jota "epämääräisistä" oireista kärsivillä ei ole.
Muistan lukeneeni jostain, että itsemurhat kroonisten kipupotilaiden keskuudessa olisivat melko yleisiä. En ihmettele yhtään, jos ihmisen voimat lopulta ehtyvät hänen joutuessaan kamppailemaan paitsi sietämättömien fyysisten kipujen, myös monenlaisten "sosiaalisten kipujen" ja ulossulkemisten, joita erilaiset sosiaaliset ympäristöt hänelle tuottavat, kanssa.
(Samaisesta artikkelista vähän laajemmin juttua myös aiemmassa postauksessani.)
torstai 15. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti