maanantai 19. huhtikuuta 2010

hyvyyden niskalenkki

Kulunut viikko oli sellaista tunteiden myllerrystä ja vuoristorataa, että enpä muista vastaavaa kokeneeni. Nyt uuden maanantain koittaessa päällimmäiset tunteet ovat ehkä helpotus ja toiveikkuus. Istun jo tyhjyyttä kumisevassa asunnossa, katselen ikkunasta auringon valaisemia kattoja, juon kahvia ja hymyilen.

Hymyilen, ja mietin epäuskoisena, kuvittelinko sittenkin koko viime viikon tapahtumat. Viikon, jolla sain seurata julmuuden ja hyvyyden painiottelua, jossa päinvastaisista veikkauksistani huolimatta hyvyys otti niskalenkin, koska nyt tässä hymyilen. Ottelun seuraaminen nosti kuumeen, vei ruokahalun ja sai minut huolehtimaan ruumiini jaksamiskyvyn puolesta niin paljon, että suostuin ottamaan ensimmäisen valkean pyöreän siitä rasiasta, jota olen avaamattomana kanniskellut laukussani syksystä saakka. Ja juuri kun haukoin henkeä ikään kuin itsekin iskun palleaan saaneena, epäuskoisena siitä, että joku ihminen voi tehdä toiselle näin, sain vastaanottaa uskomattoman kauniin auttamisen eleen, käytännössä tuntemattoman ihmisen taholta. Viikonlopun ajan itseni ja tunteideni kanssa taisteltuani olen päättänyt, että en anna kyynisyyden ja kylmyyden viedä minusta voittoa, vaan yritän kiinnittyä siihen hyvään ja niihin kauniisiin eleisiin, joita minulle tarjotaan. Luottaminen käy päivä päivältä hankalammaksi, mutta aion siitä huolimatta uskaltaa.

Ei kommentteja: