tiistai 13. huhtikuuta 2010
muutoksien ja kiitosten aika
"jos mikään ei muutu, kaikki vain jatkuu, loputtomasti samaa" (CMX)
Selviteltyäni asioita puhelimitse aamulla tajuan, että eilinen visiittini sairaalassa taisi sitten olla viimeinen siellä. Yritän saada aikaistettua ensi kuun lopulle sijoitettua vuotuista tarkastuskäyntiäni hoitavan lääkärin luona ajankohtaan, jolloin olen varmasti vielä täällä, mutta sellaista ei järjesty. Puhelinajan sentään saan muutaman viikon päähän käytännön asioista sopimista varten.
Että tämä alkaa sitten olla tässä.
Ahdistus muutoksesta purkautuu hiljaisena itkuna. Sitten niistän nenäni, laitan kahvin tippumaan ja käyn suihkussa. Katson kasvojani kylpyhuoneen peilissä ja kerron itselleni, että kuules nyt orpo piruparka, kyllä tästä selvitään, ja että itse asiassa muutos on hyvä asia, täynnä uusia alkuja ja mahdollisuuksia. Näillä tohtoreilla täällä on ollut rutkasti aikaa näyttää osaamisensa ja kykynsä, ja vaikka paljon ovat osanneetkin ja hyvää tehneet, niin moni asia on myös hapertanut luottamustani hoitoon - ehkä nyt on hyvä aika jatkaa matkaa. Ehkä siellä, minne menen, odottaa joku sellainen ihminen, joka äkkää näiltä nykyisiltä vielä kääntämättä jääneitä kiviä.
Nyt sitten harmittaa, että en eilen osannut ja ehtinyt (koska vastaanotto eteni ennakoimattomia reittejä) kiittää tuota minua niin monin tavoin tukenutta ja auttanutta lääkäriä - ehkä ainoaa täällä, joka on halunnut ja osannut minua ihan oikeasti kuunnella. Olenhan saanut apua muiltakin, mutta myös vähättelyä ja epäilyjä, julkilausutumpia tai rivienvälisempiä, enkä totisesti tule niitä kaipaamaan. Ehkä saan vielä tilaisuuden, vaikkakaan en kasvotusten, osoittaa, että arvostan.
Nyt on kai otettava päiväunet ja pakattava sitten taas hieman.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti