Hetken jo luulin, että kuume menisi pois. Sen suunta oli jo laskussa muutaman viikon ajan sen jälkeen kun lääkitystäni muutettiin annokseltaan pienemmäksi, mutta nyt kuumeilu on palaamassa. Ja väsymys, lamaannuttava väsymys. En tiedä, mitä tästä kaikesta ajatella ja ottaako lääkäriin yhteys ja kertoa tilanteesta. Eivätpä nuo lääkärit ole ennenkään osanneet sanoa mitään tästä kuumeilusta. Eikä siinä mitään logiikkaa tunnu olevankaan. Kesällä lääkitystä pienennettiin, minkä jälkeen kuume nousi heti, jolloin annos nostettiin ennalleen. Ja nyt kuume puolestaan hetkeksi putosi, kun tehtiin sama, joskin se nyt on siis tulossa takaisin. Huoh. Taidan vain kiltisti kärsiä ja seurailla tilannetta hetken ennen kuin älähdän. Ajatuksen töiden teosta, jota olen mielessäni jo levottomana pyöritellyt, saan kai sitten edelleen unohtaa.
Vaan jotain on tehtävä koossa pysyäkseen. Pyörittelen käsissäni puikkoja ja lankoja, etsin netistä neuleohjeita ja hellittelen mielessäni ajatusta blogista, joka liittyisi käsillä tekemiseen, tekemisen prosessiin ja kokemukseen sekä asioiden aistimiseen. Ne ovat asioita, jotka ovat kiinnostaneet minua ennenkin, mutta vielä enemmän sairastumiseni jälkeen - ehkä haluan kietoutua asioihin, jotka täyttävät aistini ja saavat minut tuntemaan itseni elossa olevaksi, olen miettinyt, ja nyt haluaisin edelleen paitsi siis kokea, niin myös jotenkin miettiä ja työstää tätä ajatusta kokemiseni luonteesta. Tuo blogi olisi sellainen, missä paitsi kuvaan tekemiäni asioita valmiina ja kirjaan ylös, mitä ja miten tein (muistaakseni ja jakaaksenikin, jos joku on kiinnostunut tekemisistäni), niin myös keskityn itse tekemisen ja kokemisen prosessiin ja sen kuvaamiseen. Tekemisen ilo ja sen kuvaaminen, siinä tuon blogin punainen lanka. Langat ja neulominen sykähdyttää tällä hetkellä eniten, mutta luulenpa, että tekstiksi ja kuviksi blogiini pääsisi muukin käsillä tekeminen - ompeleminen, ruoka-asiat, mitä nyt ikinä teenkään ja mikä jotenkin tuottaa iloa ja kutsuu kuvaamaan.
Innostuin! Tätä pitää miettiä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
väsymystä ja varovaista innostusta
Tunnisteet:
bloggaaminen,
harrastus,
ilo,
kuume,
kuumeilu,
käsityöt,
lääkitys,
lääkäri,
piristäminen,
ponnisteleminen,
sairastaminen,
sairaus,
väsymys
tiistai 11. marraskuuta 2008
tiistai-aamun arkea
Aamulla oli ohjelmassa apteekkireissu, sillä lääkkeet olivat lopussa enkä jaksanut eilen mennä ulos. Apteekissa selvisi, että lääkärini olikin kirjoittanut tällä kertaa lääkkeitä kunnolla, riittänevät noin suunnilleen seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi. Eipähän tarvitse olla kinuamassa koko ajan uusia reseptejä - mutta toivon, ettei tuo määrä ennusta tulevaa, vaan pääsisin pikku hiljaa eroon noista myrkyistä. Otin lääkkeitä noin kolmeksi kuukaudeksi, toivottavasti loput jäävät hakematta. Ja rahaa upposi...
Mistä tulikin mieleen, että sairaspäivärahapäätös Kelalta on vieläkin saapumatta, yli puolentoista kuukauden odottelun jälkeen. Siksipä en ostanut sitäkään sinistä villapaitaa, jota kokeilin kotimatkalla UFF:lla poiketessani, vaikka todellakin tarvitsisin jotain uusia lämpimiä vaatteita talveksi. Ei minulla ole rahaa juuri mihinkään muuhun kuin lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin. Toisaalta, olen melkein aina kotona tai maalla, joten aika vähillä hankinnoilla onneksi selviän. Ruokaa, kahvia, jotain lämmintä vaatetta ja villasukat, kirjoitustarvikkeet, kamera, lankaa ja puikot, kirjoja, musiikkia (joista kahdella jälkimmäisellä julkinen ja ilmainen kirjastomme meitä onneksi hemmottelee) - näitä kun riittää, olen jo aika tyytyväinen. En ole koskaan ollut materian perään ja etenkin nyt olen siitä kiitollinen.
Mistä tulikin mieleen, että sairaspäivärahapäätös Kelalta on vieläkin saapumatta, yli puolentoista kuukauden odottelun jälkeen. Siksipä en ostanut sitäkään sinistä villapaitaa, jota kokeilin kotimatkalla UFF:lla poiketessani, vaikka todellakin tarvitsisin jotain uusia lämpimiä vaatteita talveksi. Ei minulla ole rahaa juuri mihinkään muuhun kuin lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin. Toisaalta, olen melkein aina kotona tai maalla, joten aika vähillä hankinnoilla onneksi selviän. Ruokaa, kahvia, jotain lämmintä vaatetta ja villasukat, kirjoitustarvikkeet, kamera, lankaa ja puikot, kirjoja, musiikkia (joista kahdella jälkimmäisellä julkinen ja ilmainen kirjastomme meitä onneksi hemmottelee) - näitä kun riittää, olen jo aika tyytyväinen. En ole koskaan ollut materian perään ja etenkin nyt olen siitä kiitollinen.
Tunnisteet:
apteekki,
elämä,
harrastus,
Kela,
lääkitys,
lääkäri,
raha,
sairastaminen,
tarve,
toimeentulo
maanantai 10. marraskuuta 2008
tuettuna
Olen miettinyt viimeaikaista haluani ja tarvettani käpertyä pieniin, yksinkertaisiin, lämpöisiin asioihin ja tekemisiin. Asioihin, jotka tuovat tunteen jatkuvuudesta ja turvallisuudesta, toisin sanoen. Kaipaan sellaisten asioiden tekemistä, joihin liittyy kotoisia ja hyviä muistoja ja aistimuksia ja jotka ovat jotenkin konkreettisia ja koossa pidettävän kokoisia.
Siksi mietin kulunutta viikonloppua hyvällä mielellä. Istuin siinä tuvan pöydän ääressä neulomassa lämmintä rakkaalle ihmiselle, uunissa muhi kotoisalta tuoksuva karjalanpaisti ja ajatukseni rullasivat miellyttävän verkkaisesti, rytmissä laiskasti eteenpäin lyövän seinäkellon raksutuksen kanssa. Oli hyvä ja turvallinen olla, jotenkin tuettu ja kiinni pidetty olo, osana kaikkia siinä hetkessä risteäviä olemisen, toiminnan ja merkitysten jatkumoita. Minä siinä laittamassa karjalanpaistia ensimmäistä kertaa elämässäni, tuoksun tulvauttaessa esiin muistoja omasta lapsuudestani ja samalla keskustellessa tuvan keittiön muistojen kanssa - karjalanpaistia lienee täälläkin laitettu monen monet kerrat. Samoin käsissä kutoutuva neule ja puikkojen kilinä toivat rauhallisen olon.
Pieniä, kotoisia, palkitsevia, iloa tuovia asioita, jotka pitävät tätä epävarmuutta koossa - huomaan hakeutuvani sellaisten asioiden pariin, ja toisaalta vältteleväni suuria ja vaikeasti hahmotettavia, hallintaa pakenevia asioita. Suon tämän itselleni nyt, niin olen päättänyt - tämä lause kertoo siitä, ettei asia ole aivan yksinkertainen tai vailla arvolatauksia. Koen huonoa omaatuntoa siitä, etten oikein kestä ja jaksa kohdata joitain sellaisia asioita elämässäni ja maailmassa, joita haluaisin kestää ja kohdata. Samalla kuitenkin tiedän, että me ihmiset ja minä muiden mukana etsimme elämästä, maailmasta ja toisista ihmisistä sellaisia asioita, joita kulloisellakin hetkellä tarvitsemme sekä välttelemme niitä seikkoja, joita emme silloin kestäisi. Ehkä minunkin on luotettava kokemukseeni siitä, mitä nyt kestän ja tarvitsen sekä toimittava tuon tietoni mukaan, itseäni vahvistaen. Tämän tehtyäni olen valmiimpi kohtaamaan myös nuo vaikeat asiat. (Asia, joka olisi hyvä muistaa ajatellessa asiaa myös toiseen suuntaan - se, että koen, että minua ei joskus kuulla tai että minun pahasta olostani ei välitetä, ei aina välttämättä kerro siitä, etteikö minusta välitettäisi; joskus toisen ihmisen surua vain on syystä tai toisesta sillä hetkellä liian raskasta kohdata.)
Alan ymmärtää omien pikku projektieni ja harrastusteni ilmiasuaan suuremman merkityksen sekä niistä kiinni pitämisen tärkeyden, erityisesti tässä tilanteessa, jota nyt läpi elän. Miten hyviä terapeutteja käsillä tekeminen ja muistojen jatkaminen ovatkaan. Syntyy kokemus siitä, että on, kuuluu johonkin sekä kykenee saamaan otteen, saamaan kiinni jostakin, aloittamaan ja saattamaan päätökseen jotakin.
Siksi mietin kulunutta viikonloppua hyvällä mielellä. Istuin siinä tuvan pöydän ääressä neulomassa lämmintä rakkaalle ihmiselle, uunissa muhi kotoisalta tuoksuva karjalanpaisti ja ajatukseni rullasivat miellyttävän verkkaisesti, rytmissä laiskasti eteenpäin lyövän seinäkellon raksutuksen kanssa. Oli hyvä ja turvallinen olla, jotenkin tuettu ja kiinni pidetty olo, osana kaikkia siinä hetkessä risteäviä olemisen, toiminnan ja merkitysten jatkumoita. Minä siinä laittamassa karjalanpaistia ensimmäistä kertaa elämässäni, tuoksun tulvauttaessa esiin muistoja omasta lapsuudestani ja samalla keskustellessa tuvan keittiön muistojen kanssa - karjalanpaistia lienee täälläkin laitettu monen monet kerrat. Samoin käsissä kutoutuva neule ja puikkojen kilinä toivat rauhallisen olon.
Pieniä, kotoisia, palkitsevia, iloa tuovia asioita, jotka pitävät tätä epävarmuutta koossa - huomaan hakeutuvani sellaisten asioiden pariin, ja toisaalta vältteleväni suuria ja vaikeasti hahmotettavia, hallintaa pakenevia asioita. Suon tämän itselleni nyt, niin olen päättänyt - tämä lause kertoo siitä, ettei asia ole aivan yksinkertainen tai vailla arvolatauksia. Koen huonoa omaatuntoa siitä, etten oikein kestä ja jaksa kohdata joitain sellaisia asioita elämässäni ja maailmassa, joita haluaisin kestää ja kohdata. Samalla kuitenkin tiedän, että me ihmiset ja minä muiden mukana etsimme elämästä, maailmasta ja toisista ihmisistä sellaisia asioita, joita kulloisellakin hetkellä tarvitsemme sekä välttelemme niitä seikkoja, joita emme silloin kestäisi. Ehkä minunkin on luotettava kokemukseeni siitä, mitä nyt kestän ja tarvitsen sekä toimittava tuon tietoni mukaan, itseäni vahvistaen. Tämän tehtyäni olen valmiimpi kohtaamaan myös nuo vaikeat asiat. (Asia, joka olisi hyvä muistaa ajatellessa asiaa myös toiseen suuntaan - se, että koen, että minua ei joskus kuulla tai että minun pahasta olostani ei välitetä, ei aina välttämättä kerro siitä, etteikö minusta välitettäisi; joskus toisen ihmisen surua vain on syystä tai toisesta sillä hetkellä liian raskasta kohdata.)
Alan ymmärtää omien pikku projektieni ja harrastusteni ilmiasuaan suuremman merkityksen sekä niistä kiinni pitämisen tärkeyden, erityisesti tässä tilanteessa, jota nyt läpi elän. Miten hyviä terapeutteja käsillä tekeminen ja muistojen jatkaminen ovatkaan. Syntyy kokemus siitä, että on, kuuluu johonkin sekä kykenee saamaan otteen, saamaan kiinni jostakin, aloittamaan ja saattamaan päätökseen jotakin.
Tunnisteet:
aika,
epävarmuus,
harrastus,
ilo,
jatkuminen,
kuuluminen,
käsityöt,
lande,
neulominen,
perinne,
rauha,
ruoanlaitto,
ruoka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)