Näytetään tekstit, joissa on tunniste lande. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lande. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. marraskuuta 2008

sitä toivon


Hetkeen sulautumista, rauhaa.
Se kaikki on tässä, minussa. Kunhan vain annan sen tapahtua.

maanantai 10. marraskuuta 2008

tuettuna

Olen miettinyt viimeaikaista haluani ja tarvettani käpertyä pieniin, yksinkertaisiin, lämpöisiin asioihin ja tekemisiin. Asioihin, jotka tuovat tunteen jatkuvuudesta ja turvallisuudesta, toisin sanoen. Kaipaan sellaisten asioiden tekemistä, joihin liittyy kotoisia ja hyviä muistoja ja aistimuksia ja jotka ovat jotenkin konkreettisia ja koossa pidettävän kokoisia.

Siksi mietin kulunutta viikonloppua hyvällä mielellä. Istuin siinä tuvan pöydän ääressä neulomassa lämmintä rakkaalle ihmiselle, uunissa muhi kotoisalta tuoksuva karjalanpaisti ja ajatukseni rullasivat miellyttävän verkkaisesti, rytmissä laiskasti eteenpäin lyövän seinäkellon raksutuksen kanssa. Oli hyvä ja turvallinen olla, jotenkin tuettu ja kiinni pidetty olo, osana kaikkia siinä hetkessä risteäviä olemisen, toiminnan ja merkitysten jatkumoita. Minä siinä laittamassa karjalanpaistia ensimmäistä kertaa elämässäni, tuoksun tulvauttaessa esiin muistoja omasta lapsuudestani ja samalla keskustellessa tuvan keittiön muistojen kanssa - karjalanpaistia lienee täälläkin laitettu monen monet kerrat. Samoin käsissä kutoutuva neule ja puikkojen kilinä toivat rauhallisen olon.

Pieniä, kotoisia, palkitsevia, iloa tuovia asioita, jotka pitävät tätä epävarmuutta koossa - huomaan hakeutuvani sellaisten asioiden pariin, ja toisaalta vältteleväni suuria ja vaikeasti hahmotettavia, hallintaa pakenevia asioita. Suon tämän itselleni nyt, niin olen päättänyt - tämä lause kertoo siitä, ettei asia ole aivan yksinkertainen tai vailla arvolatauksia. Koen huonoa omaatuntoa siitä, etten oikein kestä ja jaksa kohdata joitain sellaisia asioita elämässäni ja maailmassa, joita haluaisin kestää ja kohdata. Samalla kuitenkin tiedän, että me ihmiset ja minä muiden mukana etsimme elämästä, maailmasta ja toisista ihmisistä sellaisia asioita, joita kulloisellakin hetkellä tarvitsemme sekä välttelemme niitä seikkoja, joita emme silloin kestäisi. Ehkä minunkin on luotettava kokemukseeni siitä, mitä nyt kestän ja tarvitsen sekä toimittava tuon tietoni mukaan, itseäni vahvistaen. Tämän tehtyäni olen valmiimpi kohtaamaan myös nuo vaikeat asiat. (Asia, joka olisi hyvä muistaa ajatellessa asiaa myös toiseen suuntaan - se, että koen, että minua ei joskus kuulla tai että minun pahasta olostani ei välitetä, ei aina välttämättä kerro siitä, etteikö minusta välitettäisi; joskus toisen ihmisen surua vain on syystä tai toisesta sillä hetkellä liian raskasta kohdata.)

Alan ymmärtää omien pikku projektieni ja harrastusteni ilmiasuaan suuremman merkityksen sekä niistä kiinni pitämisen tärkeyden, erityisesti tässä tilanteessa, jota nyt läpi elän. Miten hyviä terapeutteja käsillä tekeminen ja muistojen jatkaminen ovatkaan. Syntyy kokemus siitä, että on, kuuluu johonkin sekä kykenee saamaan otteen, saamaan kiinni jostakin, aloittamaan ja saattamaan päätökseen jotakin.

tiistai 14. lokakuuta 2008

hengittämisestä

Pelästyin katsoessani peiliin. Tummat rinkulat silmieni ympärillä, jotka olivat tähän saakka pysytelleet silmälasieni raameissa, näyttivät hivuttautuvan vaivihkaa jo kohti poskipäitäni. Se oli hyvä syy pakata rinkka ja auto ja lähteä pidennetyksi viikonlopuksi maalle rauhoittumaan ja hengittämään. Tarvitsin lomaa siitä itseeni, sairastamiseen ja kotiin käpertyneestä elämästä, joina viikot kaupungissa ruumiillistuvat. Kaipasin tilaa ja rauhaa, joita on katseiden ja ajatusten ahdistamana betonin keskellä hankalaa löytää, mutta jotka venyttelevät itseään hereille pian kehä kolmosen paremmalle puolelle saapumisen jälkeen.

Kaipasin tilaa ja rauhaa ja sain sitä. Mikä ihana viikonloppu. Päätin, että olen lomalla enkä vaadi itseltäni yhtään mitään, vaan teen mitä haluan, tai olen tekemättä yhtään mitään, jos se tuntuu hyvältä. Sateinen lauantai täyttyi päiväunista, pisaroiden ropinan ja musiikin kuuntelusta, hyvästä ruoasta ja ihanasta joutilaisuudesta, jollaisen mahdollisuutta olin hädin tuskin muistanutkaan. Olin liian raukea käydäkseni edes saunassa. Sunnuntai avautui aurinkoisena, ja edellispäivän levon jälkeen ulkoilu maistui hyvältä - haravointia, järvellä olemista, karpaloiden hakemista, syksyn väreistä nauttimista ja rantasaunassa saunomista. Miten ihana olikaan herätä aamuisin, pestä kasvot lokakuisessa järvivedessä, sutaista hiukset sykerölle, vetäistä pipo päähän ja lähteä ulos peiliin vilkaisematta, peiliä johon ovat muuttaneet asumaan kaikki ne sosiaaliset oletukset ja odotukset, jotka saavat kaupungissa ollessa olemiseni käpertymään kokoon. Sama järvivesi huuhtoi pois muutkin kipeät ja sotkuiset ajatukset tuoden tilalle kirpeän nipistelyn iholla. Tunsin hengittäväni jälleen.




Nyt on taas hieman helpompaa olla. Tässä arjessakin.