hiuskäärmeitä, toimeliaisuutta ja varovaista paluuta todellisuuteen

Aamulla muistan leikkauksen jälkeisen hiustenpesukarenssin päättyvän tänään ja vien itseni ja kissan nuolemalta näyttävän hiuskuontaloni suihkuun. Seison nautiskellen kuuman veden alla ja hieron hiukseni shampoolla kahteen otteeseen, varoen vielä leikattua silmääni. Tuntuu autuaalta ja olo on suihkun jälkeen kovin paljon aiempaa ihmismäisempi. Kauhistelen tosin jälleen sitä hiuskäärmettä, jonka löydän suihkun jälkeen lattiakaivosta ja ihmettelen, että päässäni riittää vielä näinkin runsaasti haivenia. Kovasti on kuontaloni kuitenkin katkeillut ja ohentunut sairastumiseni ja lääkkeiden syömisen, erityisesti sytostaattien, myötä.

Uuden ihmisyyden tunteeni reipastuttamana vetäisen farkut jalkaan verkkareiden sijaan ja päätän uhmata liukkaita katuja ja lievästi muljovaa oloani ja kipaista lähikauppaan ruokaostoksille. Maailmani on aurinkolasieni läpi katsoen vähemmän vinksallaan kuin olisin luullut, ovathan niiden vahvuudet nyt toisen silmäni osalta kuitenkin vääränlaiset, ja selviän kaduilla ihan kunnialla, kunhan tyydyn hipsuttelemaan varovasti. Mikään nautinto ulkoilu ei nyt ole, joten jätän pidemmän lenkin vetämisen toiseen kertaan ja suorin kauppaan, jossa ladon ostoskoriin leipää, kahvimaitoa ja ainekset tonnikalavuokaan. Kotiin päästyäni mieleni tekisi kaatua torkuille, väsymys tekee taas paluutaan, mutta sinnittelen kokoon ruoan, jonka uuniin saamisen jälkeen huoahdan tyytyväisyydestä ja käyn raukeana odottelemaan sen kypsymistä. Keittiön kaaoksen selvittely saa odottaa seuraavaa päivää, olen oppinut olemaan stressaamatta näistä asioista suuremmin, sillä en voi jaksaa enempää kuin jaksan.

Illalla olo on lässähtänyt ja yritän kohentaa sitä unella, mutta päässä pyörii ajatusten sekamelska eikä virkistävä uni suostu saapumaan. Olisi niin paljon tehtävää, niin paljon selviteltävää, enkä minä jaksa. Ja silti, on jaksettava, sillä kukaan muu ei sitä puolestani tee. On palattava, muiden asioiden muassa, möyhimään sairauteeni liittyviä kysymyksiä ja etsittävä tietoa siihen liittyen, jotta osaan kysyä oikeita kysymyksiä sitten, kun on aika kuulla viimeviikkoisten laboratoriokokeideni tulokset ja suunnitella hoitojeni jatkoja. On opiskeltava hormoneja, vitamiineja, HPA-akselin toimintaa ja mitä lie. Onhan tämä kaikki ihan mielenkiintoista, mutta jos totta puhutaan, lääkis ei ole koskaan ollut unelmani ja voisin kahden vuoden intensiivisen lääketieteen kurssituksen jälkeen kohta tehdä jo jotain aivan muuta elämässäni. Sitä odotellessa tämä kakku on lusittava loppuun.

Huomenna sitten taas.