liikkuvia osia ja villatakkiankkuroitumisia

Saan eilen uutisia. Entisen maailmani aikaan ne olisivat olleet iloisia uutisia, mutta nykyisen elämäni epävarmuus on kiepauttanut asiat nurin ja nyt kuulemani asiat lähinnä aiheuttavat ahdistusta. Tunnen painuvani kokoon uutisten alla, haluaisin sulkea puhelimen ja paeta peiton alle itkemään, mutta ääni puhelimessa on selvästi innostunut kertomastaan asiasta ja pakottaa minutkin sinnittelemään siinä ja tavoittamaan ryhtiäni ja muodostamaan suullani ynähdyksiä kommentteina kerrottuun. Tulee paha mieli siitä, ettei osaa osallistua toisen iloon ja löytää asiasta myös omaa iloaan, joka siinä joskus oli.

Uutinen merkitsee lisää liikkuvia osia elämääni. Muutos ahdistaa, koska kiinnekohdat ovat jo valmiiksi harvassa nyt. En jaksaisi enää yhtään lisää epävarmuustekijöitä tai odotuksia tai toiminnallisuuden vaateita elämässäni, mutta niitä tulen saamaan. Haluaisin keskittyä nyt vain paranemiseen ja hoitoasioiden järjestämiseen ja järjissäni pysymiseen, siinä on ihan riittävästi nyt tekemistä, en järjestellä tämän lisäksi muitakin palikoita elämässäni. Toisin käy, koko paletti on mietittävä pian uusiksi.

En jaksa miettiä tätä kaikkea, en jaksa, vaan sen sijaan mietin villatakin hihaan tarvittavien silmukoiden määrää, se on paljon yksinkertaisempaa, aloittaisko 57 silmukalla vai tuleeko liian leveä? Vatsassa muljoo, poskia kuumottaa ja unohdan koko päivänä laittaa mitään ruokaa, niin pihalla olen kaikesta. Takaraivossa painaa, että pitäisi valmistautua ensi viikon lääkärireissuun lukemalla siihen liittyvistä asioista netistä, jotta osaa kysyä oikeita kysymyksiä, mutta olen liian väsynyt ja sekaisin moiseen ryhtyäkseni, ehtii kai sitä myöhemminkin. Lisäksi mieltä jäytää niin kasvavalla tahdilla keskeneräinen läheteasia, että katson parhaaksi tehdä asialle jotain ennen kuin pääni poksahtaa ja otan taas puhelun polille, jonka asiaa pitäisi hoitaa. Hoitaja puhelimen toisessa päässä tietää heti, mistä puhun, hänellä on paperini siinä lähellä valmiina, sillä olen kysellyt asiasta jo edellisellä viikolla, jolloin kukaan ei tiennyt siitä taaskaan mitään, ja aikonut kysyä asiaa uudelleen tällä viikolla. Jotenkin nolottaa soittaa taas ja kysellä samaa asiaa, potkia aikuisia ihmisiä työssään, mutta helvetti, mitä muuta voin, jos asiat eivät tapahdu muuten? Hei, nyt se taas soittaa - olen varma, että minulla on joku lempinimi henkilökunnan keskuudessa. Hankala potilas, aina jotain vaatimassa. Hoitaja kertoo, että konsultaatiopyyntöni, jonka lääkäri C lähetti pari viikkoa sitten ylilääkäri B:lle sen jälkeen, kun pyysin lääkäri C:tä sellaisen tekemään sen jälkeen, kun ylilääkäri B oli laittanut lähetteen, jonka lääkäri A hänelle minusta laittoi joulukuun puolessa välissä, suuressa viisaudessaan terveyskeskukseen, mistä se palautettiin takaisin lääkäreille A, B ja C, joiden pöydille se jäi makaamaan moneksi viikoksi ennen kuin selvittelin asiaa ylilääkärin polilta ennen kuin osasin pyytää lääkäriltä C tätä konsultaatiota, on nyt lopultakin ylilääkäri B:n toimesta käsitelty ja siitä on tulossa minullekin tieto postitse joskus lähipäivinä, toivottavasti, koska konekirjoittajalla on töidensä kanssa täysi kaaos. Jaahas, kiitosta sitten vaan. Phuuh. Puolitoista kuukautta meni tämän asian hoitamiseen. Miten tämä voi olla näin hankalaa? Suuria odotuksia kirjeen sisällön suhteen minulla ei tältä pohjalta ole, mutta katsotaan nyt ja kiskotaan niitä herneitä nenään sitten ajallaan. Huomaan, etten enää jaksa oikein välittää, se on vähän pelottavaa. Olenko luovuttamassa, antamassa periksi, makaan tässä, tulkoon mitä tulee? En kai sentään?

Hetkeksi mieleen palaa se iloni ja optimismini, joka lennätti minua läpi joulukuun jalat ilmassa ja pää pilvissä, ja mietin, mitä tapahtui, miksi kaikki muuttui taas niin synkäksi ja vaikeaksi ja upottavaksi. Asioista, joiden kuvittelin järjestyvän, on kaikista taisteltava, kaikki energia kuluu taisteluun ja pahan mielen kanssa painimiseen, ja mieleen yrittää nousta ajatus mitä väliä, mitä väliä sillä vaikka näköni saataisiin suurelta osin palautettua, jos en jaksa kuitenkaan tehdä mitään, jos ketään ei kiinnosta tehdä mitään selvittääkseen, mistä tämä uupumus, huonovointisuus ja kuumeilu johtuu?

Villatakista sentään näyttää tulevan hyvä.