Askeleeni on keveämpi, kun kävelen ulos joulukuiselta vastaanotolta: lopultakin, lopultakin joku lääkäri tajuaa ja ottaa vakavasti väsymykseni, kuumeiluni ja huonovointisuuteni ja lupaa kirjoittaa lähetteen jatkotutkimuksiin! Lähden helpottunein mielin joulunviettoon, toisaalta odottaen jo arjen alkamista, tutkimuksiin pääsemistä ja toivottavasti myös ratkaisujen löytymistä näihin ongelmiin - olen jo niin väsynyt olemaan väsynyt ja sairas, haluan saada elämäni takaisin!
Pyhien jälkeen kotiin palatessani eteisen matolla makaa kaksi kirjettä. Sairaalasta tulevassa nimettömässä, allekirjoittamattomassa, lyhytsanaisessa viestissä, joka on päivätty jouluaaton aattona, todetaan, että "ylilääkärimme arvion mukaan oikea tutkimus- ja hoitopaikka on (...) terveyskeskus". Terveyskeskus? Toinen kirje on sitten terveyskeskuksesta apulaisylilääkäriltä, ja siinä lähetteeni palautetaan takaisin sairaalaan, joka on terveyskeskuslääkärin mukaan oikea tutkimuspaikkani, mikäli jatkotutkimukset nähdään tarpellisina.
Terveyskeskus? Kaksi vuotta sairastaneen ihmisen, jonka diagnoosi on yhä avoin huolimatta yliopistosairaalatasoisesta tutkimuksesta, oikea tutkimus- ja hoitopaikka on... terveyskeskus? Mielenkiintoista. Mahtoikohan sairaalan poliklinikan nimetön ylilääkäri lukaista sairaskertomustani ennen kuin sujautti paperini terveyskeskuspinoon? Saattoi olla kiire, ehkäpä jouluostoksille, olihan aaton aatto, ja tapaukseni on mutkikas ja hämmentävä tai toisaalta ei-tärkeältä vaikuttava, kun ei ole kunnon diagnoosiakaan. Yksi pieni elämä sinne tai tänne. Lähettävän lääkärinkään näkemys ei tässä sitten painanut juuri minkään vertaa? Pisteet menevät terveyskeskuksen lääkärille lähetteen palautuksesta - mutta, palautuksesta lääkärille, joka ei ole pitänyt näiden oireideni tutkimista aiemminkaan kovin relevanttina. Ei hyvää lupaa.
Olen turhautunut. Kyllä sairastaminen on hienoa hommaa. Mitähän seuraavaksi? Lisää viisaita kirjeitä odotellen, nöyrimmin terveisin, minä vaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti