lohkomisia ja eteenpäin töykkimisiä

Niin moni asia on nyt liikkeessä, että kun niitä kaikkia ajattelen, vatsaani muljaisee ikävästi. Koetan pilkkoa tätä kaikkea mielessäni osiksi ja tarkastella asioita yksi kerrallaan. Huomaan, että olen kehittynyt huimasti tässä lohkomisen taidossa viimeisen vuoden aikana, useimmiten todellakin kykenen toimimaan "hoidetaan nyt tämä asia ja murehditaan näitä muita asioita ylihuomenna" -tyyppisesti, mikä helpottaa elämää kovasti. Ja huomaan myös, että samalla kun väsyn elämässäni olevien liikkuvien osien määrään, olen kuitenkin onnellinen siitä, että jotain nyt lopultakin tapahtuu - mikä tahansa on parempaa kuin sellainen lamaannuttava, masentava odotus, joka on ei-minkään odotusta. Paljoudesta aiheutuva ahdistus hakkaa ei-mitään-havainnoista kumpuavan masentuneen olotilan kuusnolla, ahdistuksessa on muutoksen ja toivon elementti mukana.

Edellisenä päivänä ladon tavaroita banaanilaatikkoihin ja mietin mennyttä ja tulevaa. Tämä on ehkä viimeinen talvi tässä kaupungissa, tässä asunnossa ainakin, pian on lähdettävä, jonnekin. Ja mitä kaikkea se voisikaan merkitä, hyvää ja vähemmän hyvää - en jaksa nyt edes ajatella, tavaroiden latominen kuluttaa kaikki vähät energiani. Tänään potkaisen loput tyhjät laatikot pöydän alle piiloon ja yritän unohtaa koko asian, vielä olen täällä ja nyt on keskityttävä toisiin asioihin, hankalilta tuntuviin, joista yritän jaksaa kääntää päällimmäiseksi sen parhaimman puolen - niinpä mietin kevättä ja sinivuokkoja, jokohan minusta olisi sinivuokkoaikaan metsäkävelyille kameran kanssa? Viime vuonna noihin aikoihin silmäni olivat jo hennon kaihin sumentamat ja juuri sinivuokoista otin viimeiset kuvani ennen kuin jouduin luopumaan rakkaasta harrastuksestani.

Mietin sinivuokkoja ja metsäretkiä ja jaksan taas sukeltaa potilaan todellisuuteen: refraktio-vaihtoehtojen miettimiseen, lääkäreiltä unohtuneiden soittopyyntöjen jäljittämiseen ja uusimiseen, ristiriitaisten ohjeiden välillä tasapainoiluun (sillä, yllätys yllätys, näköhäiriöisen potilaan kaihileikkauskaan ei ole ihan yksinkertaisin asia, ja eri lääkärit ovat asioista eri mieltä, ja tiedäpä taas, ketä uskoa ja kenen esittämä vaihtoehto tulee silmissäni toimimaan ja kenen ei), silmätippojen apteekista hakemiseen ja sen sellaiseen. Onneksi on ne sinivuokot. Ja hiirenkorvat, ja pääskyset - voi, näkisinkö tänä keväänä taas pääskyset! No jos saan pääskysetkin nähdä, niin ehkä jaksan tahkota nämä asiat läpi loppuun ja vaatia lääkäreiltä kunnon perusteluja kannoilleen ja tehdä sitten perustellun ratkaisun sen suhteen, minkälaisin silmin tahdon pääskysten lentoa katsella.