maanantai 18. tammikuuta 2010

tällaista oli ja näillä mennään

5.15 maanantaiaamuna on kai ihan hyvä aika ryhtyä tiputtamaan lunta vastapäisen kerrostalon katolta? Kronks kronks... Aikani sitä kuunneltuani ja syntyjä syviä läpi mielessäni möyhittyäni päätin nousta ylös, keittää kupillisen teetä ja yrittää järjestää pääni sekamelskaa ajatuksiksi. Tähän aikaan vuorokaudesta tarvisen jonkin valmiin nojan tai pinnan, jota vasten ajatuksia peilata. Ehkäpä tämä Veloenan blogista bongaamani meemi voisi toimia sellaisena. Ainahan voi kokeilla.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Tein, tai jouduin kokemaan, paljonkin uusia asioita, ja ne liittyvät kaikki sairastamiseen. Kävin esimerkiksi elämäni ensimmäistä kertaa psykiatria tapaamassa ja ryhdyin syömään sytostaatteja. Opin myös neulomaan, syntyi mm. useampikin villatakki.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En tainnut luvata vuosi sitten mitään, ellen sitten sen, että aion pysyä hengissä seuraavan vuoden, missä näemmä onnistuin! Tänä vuonna aion opetella ainakin kuuntelemaan paremmin, sekä muita ihmisiä että myös itseäni - ahimsa, väkivallattomuus itseä ja muita kohtaan.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Vauvoja putkahteli monillekin, muttei aivan läheisille.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi!

5. Missä maissa kävit?
En missään! Hiki tulee jo pelkästä ulkomaanmatkan ajatuksesta juuri nyt. Taisin pysytellä koko vuoden noin 200 km:n säteellä kotoa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?
Turvallisuuden tunnetta.

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
En tiedä, tulenko muistamaan päivämääriä, mutta mieleen jäänee ainakin joulukuinen päivä, jolloin sain kuulla mieltäni keventävän terveysasioihini liittyvän tiedon.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Suurin piirtein järjissäni pysyminen? Olen ylpeä myös siitä, että opin lopulta ymmärtämään, että on vahvuutta osata joskus olla "heikko" ja turvautua muihin ihmisiin silloin, kun apua tarvitsee.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
En koe epäonnistuneeni erityisesti jossain tietyssä asiassa. Olen ehkä vähän tyytymätön siihen tapaan, jolla olen itse toiminut tietyissä ihmissuhteissa ja tapaan, jolla olen antanut itseäni tietyissä ihmissuhdeissa kohdella.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Tähän ei vissiin tarvitse tässä erikseen vastata. :)

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ei tullut osteskeltua juuri mitään... ehkäpä paras asia oli se valtava petrolinsininen lankavyyhti, jonka hommasin kierrätyskeskuksesta 3 eurolla ja jota en ole saanut vieläkään tuhottua kokonaan.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Oma käytös on jatkuva hilpeyden herättäjä. Myös sairaalassa asioidessa on tullut koettua monenlaista hassua (ja tragikoomista).

13. Kenen käytös masensi?
Välillä oma käytös masensi. Samoin lähipiirissä erään ihmisen narsistinen, muiden ihmisten kokemuksia vähättelevä suhtautuminen ja toiminta masensi ja ahdisti ajoittain suurestikin sekä teki surulliseksi sekä tämän ihmisen itsensä puolesta että niiden puolesta (mukaanlukien itseni), joihin hänen asenteensa kohdistuu.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Lääkkeisiin, lääkärireissuihin, ruokaan.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Toisesta mahdollisuudesta, jonka koin lopulta saaneeni!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Sellaista ei tainnut vuonna 2009 olla, kuuntelin hurjan vähän mitään uutta musiikkia eikä vanhoistakaan biiseistä mikään tietty noussut kai erityiseksi.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?
Luulisin, että onnellisempi. Toiveikkaampi ainakin.

b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. Kiitos Prednisolon.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Yhtä köyhä kuin viime vuonnakin.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Eläneeni.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Murehtineeni asioita, joille en voi mitään.

20. Kuinka vietit joulua?
Perheen kanssa perinteisesti.

22. Rakastuitko vuonna 2009?
Vanhassa rakkaussuhteessa, kyllä.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Ei ole tv:tä, joten ei ollut. Katsoin kyllä kaksi tuotantokautta Housea dvd:ltä siinä toivossa, että löytyisi se diagnoosi vaikka sieltä (ei löytynyt, heh).

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En sanoisi sitä vihaksi, mutta olen kyllä syvästi pettynyt erään ihmisen käytökseen.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En juurikaan lukenut kirjoja huonon näköni vuoksi. Kaikenlaisia lääketieteellisiä opuksia tuli kahlattua läpi silloin kun jaksoi ja pystyi, oiskohan "Neurologia"-kirja ollut suosikki? ;)

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tänä vuonna ei tainnut olla sellaistakaan, olin liian väsynyt etsiäkseni uutta musiikkia. No Riverside ja Lunatic Soul ainakin kolahtivat, löysinköhän ne vuoden 2009 puolella? Ja moniin vanhoihin tuttavuuksiin rakastun aina uudestaan ja uudestaan.

28. Mitä halusit ja sait?
Olemisen horisontin, joka kantaa pidemmälle kuin aina seuraavaan lääkärissäkäyntiin.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Terveyttä ja onnea, eräille läheisille ja itselleni.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
En käynyt kai kertaakaan elokuvissa, sen sijaan dvd:ltä katsoin leffoja ehkä enemmän kuin aiemman elämäni aikana yhteensä! Ei tule mieleen mitään tiettyä yhtä, joka olisi ollut ylitse muiden.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Syntymäpäivääni vietin täristessä kauhusta seuraavalle päivälle saatua kiireellistä MRI-kuvausta odotellessa ja pahinta pelätessä.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Varmuuden saaminen terveyskysymyksiin, kommunikaation kohentuminen joissain ihmissuhteissa.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Verkkarit ja villasukat.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Päiväkirjan kirjoittaminen ja neulominen. Valokuvata olisin halunnut, mutta se alkoi käydä kovin hankalaksi silmien takia.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Kulunut vuosi oli oikea umpioitumisen vuosi minulle, eli en juurikaan jaksanut ahdistukseltani seurata politiikkaa vaan tietoisesti suljin sen oman maailmani ulkopuolelle, kokien asiasta huonoa omaatuntoa mutta toisaalta pakottaen itseni sallimaan sen itselleni selviytymiskeinona.

37. Ketä ikävöit?
Muutamia nuoruusvuosien hyviä ystäviä, joiden kanssa en ole oikein jaksanut pitää yhteyttä.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Vuosi kului kotona nukkuessa, ei taida olla merkittäviä uusia ihmissuhteita kuluneelta vuodelta...

Ei kommentteja: