Istun eilen illalla sängyssä lukulampun ääressä ja katselen käsiäni hajamielisesti, olisivat kynnetkin siistimisen tarpeessa... Kunnes tajuntaani tömähtää: minähän näen! Mitä ihmettä! Kaivan nopeasti esiin kirjan, avaan sen ja totean: todellakin, pystyn lukemaan paperille painettua tekstiä! Voi autuutta. Johtuuko tämä silmistäni vai oikean valon löytymisestä vai mistä, sitä en tiedä, mutta totta tämä on. Ihanaa. Käperryn peittoihin ja uppoudun kirjaan, jonka olen jonakin yltiöpositiivisena hetkenäni varannut kirjastosta, vaikken pitkään aikaan ole oikeastaan kunnolla kyennyt lukemaan kirjoja. Ahnehdin ajatuksia, ideoita ja tunnelmia ja haluaisin jatkaa, jatkaa, jatkaa lukemista läpi yön, sillä pelkään, että taika raukeaa ja aamulla tämä on ihanaa unta vain.

Ja niin käykin. Tänään taika on lakannut. Olen kuitenkin onnellinen - olen saanut muistutuksen siitä, mikä kaikki ihana odottaa, ihan pian. Tulisipa jo se leikkauskutsu.

Päivä soljuu eteenpäin kumman keveästi. Toimittelen asioita, jotka yleensä saisivat hermoni kiristymään ja poskeni punehtumaan, kummallisella rauhallisella määrätietoisuudella. Kyllä kaikki vielä järjestyy, kunhan vain jaksan odottaa ja luottaa ja hoitaa asioita, yksi kerrallaan.

Kyllä kaikki järjestyy.