puuroutuvaa

Tämä päivä ei jäsenny, ei avaudu. Se on kaurapuuroa, harmaata ja upottavaa. Herään mieli hälyisenä levottoman yön jäljeltä ja maistan heti herätessäni kuumeen suussani. Edellispäivän viesti lääkäriltä kummittelee mielessäni. Enää en odota joka päivä. Nyt horisontti on pidempi, muutamien viikkojen mittainen. Millekään ei ole löytynyt vahvistusta, kaikki on avoinna. Tuo avoimuus on tummempaa sävyltään, minä luen tuon tumman sävyn siihen, luen sen rivien väleistä ja omasta olostani. Olisinpa väärässä, voin ollakin. Silti, mietin, että on mahdollista, että tämä joulu tulee olemaan erilainen. Erilainen jos. Ja jos, niin sitten. Mutta vielä ei ole tämän aika, nyt on nyt - ja silti, on aika tunnustella varovasti näitä ajatuksia, saada tämä harmaa jotenkin aukenemaan. (Mutta läpsäisen itseäni poskelle saadessani itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä en sitten enää tarvitse uutta talvitakkiakaan. Suitsi mielesi, tyttö.)