hattaraista hyväntuulisuutta

Nukuttuani suurimman osan edellisestä neljästä vuorokaudesta herään eilen aamulla lopulta hieman pirteämpänä. Käyn suihkussa, keittelen kahvit ja syön aamupalaa, eikä vielä senkään jälkeen väsytä. Mikä ihana tunne. Koetan pitää kiinni hyväntuulisuudestani ja puuhailla kaikkea mukavaa ja tarpeellista, mukavalla tavalla tarpeellista. Kuten lahjoja ystäville ja perheelle. Pieniä muistamisia, lankojen ja valokuvien ympärille rakentuvia. Yksi on jo päättelyä vaille valmis, toinen olemassa luonnoksina ja kolmannelle olen vasta etsimässä muotoa. Olen juuri saanut avaimet aarreaittaan, ideoiden toivossa astun sisään katselemaan, ja voi, mitä ihanuuksia löydänkään! Ihastun yhteen huiviin, se olisi juuri hän, uskaltaisinkohan kokeilla sellaisen tekemistä? Tarkastelen ohjetta ja lankasuosituksia, en ole koskaan neulonut tuollaisen ohjekortin mukaan, miten päin sellaista edes luetaan, apua!, ja lanka on yhtä hattaraa, tahraavaa, tarttuvaa. Toisaalta, siinäpä keino tartuttaa itseni maailmani reunaan kunnolla seuraavina viikkoina. Päätän antaa itselleni ja hattaralangalle mahdollisuuden. Unen jälkeen.