Lumimyräkkä viivästyttää postinjakoa, kärsimättömänä odotan luukun kolahdusta, vasta sen jälkeen voin rauhoittua hieman, pelottaa, odotan uutisia jälleen. Postin odotus on päivän toinen pelon askelma, ensimmäinen on sängystä nouseminen ja vessaan käveleminen, "jalat toimivat, kädet toimivat, pesukoneessa lukee tänäänkin valkopesu, kirjopesu, näen siis ja osaan lukea". Näen, osaan, kykenen tänään. Tullapa se posti nyt vielä.
Maailmani kutistuu, kapeutuu. Kutistan maailmani myös tietoisin valinnoin. Kaikkeus on liikaa, suojelen itseäni ahdistavilta asioilta. Minulla ei ole televisiota, en tilaa lehtiä, netin uutistarjontaakin seuraan nykyään suppeasti. Rakennan maailmankuvaani neuleblogeille. Neuleblogit ja neulonta ovat uusi kotini ja turvapaikkani. Innostunpa edes jostakin. Kauniin värinen villa, joka pehmeästi kiertyy muotoonsa, siinä minulle tarpeeksi tapahtumaa.
Posti saapuu. Ei mitään minulle. Vatsan väänne lakkaa saman tien ja mieli rauhoittuu. Pesukoneen villaohjelma jurraa viimeisiä askeleitaan, kohta pääsen silittämään muotoonsa viime aikojen terapiaistuntojeni ilmentymiä, myssyjä ja kynsikkäitä. Kliks, valmista tuli. Minä menen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti